Arkisto / lokakuu, 2014

Keraaminen silta toteutettuna seuraavaksi päiväksi suuhun

Potilaan juurihoidettu takaposkihammas d.16 oli jouduttu laajan tulehduksen johdosta noin viikko sitten. Hammas oli alunperin suositeltu jo poistettavaksi kaksi vuotta sitten. Potilas ei tottunut eikä halunnut olla ilman hammasta joten lähdin suunnittelemaan hampaan korvaavaa hoitoa. Usein implantti on yksittäisen hampaan korvaamisessa paras vaihtoehto. Tässä tapauksessa implantti ei tullut kyseeseen luun vähyyden johdosta (ktso rtg-kuva lopussa) joka johtui pitkään jatkuneesta tulehduksesta. Lisänä potilas ei halunnut odottaa eikä lähteä laajoihin luusiirteisiin. Viereisten hampaiden laajat amalgaamipaikat puolsivat myös sillan tekemistä. Sillassa viereiset hampaat hiotaan tukipisteiksi sillalle jolloin vanhoat paikat saadaan korvattua keraamisilla kruunuilla.

Hoitona siis täysikeraaminen silta dd.15-17 korvaamaan d.16 puutosta (iäkäs potilas, täysi hammaskaari, keventyneet purentavoimat, lopulliset väliosat yli 20mm^2)  .

Täysdigitaalisen työskentelyn etuna on että potilaan alkuperäisten hampaiden muotoja voidaan käyttää soveltuvilta osin sillan teossa, jolloin silta ja purenta tuntuvat heti mahdollisimman luonnollisilta.

Alkuperäinen tilanne:

IMG_2968 IMG_2972

Hiotut viereiset pilarihampaat:

IMG_3085

Hionta jäljennettynä tietokoneelle:

IMG_2999

Suunnitelman mukaan jyrsitty silta käsitelemättömänä suoraan jyrsimestä:

IMG_3007IMG_3008

Aihion viimeistely/maalaus käsin ja puhdistusvälien varmentaminen:

IMG_3010

Valmis silta kristalloituna ja kiiltopoltettuna:

IMG_3074 IMG_3077 IMG_3079

 

Silta sidostettuna suuhun:

IMG_3242 IMG_3249 IMG_3252 IMG_3259

Sillan tärkeä ominaisuus on hyvä puhdistettavuus. Tällöin sillan tukihampaiden ympäristö on puhdistettava joka ilta hammasväliharjoilla.

IMG_3258IMG_3257

Röntgenkuvassa nähdään täysdigitaalisesti tehdyn sillan erinomainen istuvuus (ohut sementtisauma, spacer 80um step bur 12):

IMG_3268

Proteesin tukihampaan korvaaminen yhdellä käynnillä

Ennen ja jälkeen:

IMG_1803f

Potilaan proteesin tukihammas oli lohjennut laajasti jolloin proteesi ei enää pysynyt suuussa. Proteesi muuten oli hyvässä kunnossa eikä muussa hampaistossa ollut hoidettavaa. Potilaalle päätettiin nastapilari jonka päälle valmistin keraamisen kruunun proteesin mittojen mukaan.

IMG_1803 IMG_1804

Pilari valmiina ja värinmääritys:

IMG_1813

Proteesin ja hampaiston digitalisointi:

IMG_1809 IMG_1812

Valmis hammas (Enamic 3M2HT) sidostettuna paikalleen:

IMG_1815

Proteesista saatiin kerralla erittäin hyvin istuva eikä uutta proteesia tarvinnut tehdä

IMG_1816