Arkisto / syyskuu, 2017

Kaatumisen hajottamien hampaiden korvaaminen implanttisillalla

Iäkäs mies oli kaatunut ja naaman osuminen portaisiin oli hajottanut vanhan hammassillan. Hammassilta tukeituu omien hampaiden juurin ja täsäs tapauksessa vanhat juuret olivat hajonneet ja kärsineet liikaa, jotta uusi silta olisi voinut rakentaa. IMG_2414

Tarkemmassa 3d röntgenkuvauksessa totesimme myös viereisten hampaiden isoista tulehduksista, jotka päädyttiin poistamaan yleiterveyden vuoksi. Potilas ei halunnut irroitettavaa rakennetta, joten päädyimme suunnittelemaan implanttisillan.

Perinteisesti implantit etualueelle kyseisenlaisessa tilanteessa vaativat ensin hampaiden poiston, luun ja ikenen lisäyksen sekä useita kirurgisia toimenpiteitä ja hieman yli vuoden prosessin.

Meillä kyseisenlainen tilanne tehdään uudenlaisella Partial extraction therapy menetelmällä, jossa pieni osa omaa hammasta jätetään luun ja ikenen alle, jolla varmistetaan ettei luu sekä ien katoa mihinkään. Tämä on aino keino säilyttää oma kudos, joka muuten menisi täysin kasaan ja jouduttaisiin rakentamaan uudelleen epävarmoilla menetelmillä. Tämä vaatii ohjattua implantin asentamista ja erittäin taitavaa mikrokirurgiaa jota muualla Suomessa ei vielä tehdä.

Tämän menetelmän etuina on nopeampi paraneminen ja  kirurgisten toimenpiteiden sijoittuminen yhteen ainoaan tapahtumaan eikä kuten perinteisessä (neljä erillistä kirurgista operaatiota: poisto, luusiirre, impantin asentaminen ja iensiirre).

 

5kk odotusajan jälkeen alueesta otettiin digitaaliset jäljennökset ja rakennettiin yksilölliset jatkeet sekä kokokeraaminen silta

IMG_9284IMG_9862-2 IMG_9870

IMG_9877

Ennen ja jälkeen kuvat:

IMG_24142

IMG_2410-22

Tällä tavalla iäkäs mies sai suhteellisen pienellä operaatiolla uudet kiinteät hampaat.